
Yleiskuvaus:
Ruusujuuri on monivuotinen kasvi, rohdosyrtti, joka kuuluu perennoihin.
Se on kosteikko- ja kivikkokasvi ja kasvaa luonnossa usein isoina mättäinä.
Se kukkii kesä-heinäkuussa ja sen kukat ovat keltaiset. Kunkin oksahaarakkeen
päässä on tavallisesti kukkaterttu. Kasvi on hidaskasvuinen ja on aikuinen vasta
5-7 vuoden kuluttua. Se muodostaa silloin suuren 40-50 cm läpimittaisen puoli-
pallon, jossa voi olla 200-300 oksahaaraketta. Sen siemenet ovat erittäin pieniä
ja niitä on yhdessä grammassa 5000-7000 kpl. Suomessa yleisimmin sitä tapaa
Enontekiön ja Utsjoen alueilla. Sitä kasvaa myös Alpeilla ja Siperiassa. Nimensä
mukaisesti kasvin paksu juurakko tuoksuu ruusulle. Ruusujuuri on luonnonvarai-
sena monessa maassa uhanalaisten kasvien luettelossa. Tästä syystä pitkällä aika-
välillä vain ruusujuuren viljely tuottaa riittävästi juurta eri tarkoituksiin.
Ruusujuuri – ”Pohjolan Ginseng” on tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista lääke- kasveista maailmassa. Sen lääketieteellinen arvo nykyajan kiireiselle ja stressaan- tuneelle ihmiselle on merkittävä. Suomen Luontaistuotekauppiaiden Liiton asian- tuntija raadin vuoden rohdoskasvivalinnan perusteet ovat seuraavat:
Käytetty ainakin yli 1000 vuotta. Jo muinaiset viikingit tunsivat sen ja käyttivät sitä retkillänsä voiman antajana. Ruusujuurta vietiin Keskiajalla Skandinaviasta Keski- Euroopan apteekkeihin. Ruusujuuresta puristettua öljyä on käytetty Pohjois-Kalo- tissa ulkoisesti myös hiusten kasvun edistämiseen sekä ihon terveyden ylläpitoon. Ruusujuurta on käytetty kautta aikain myös Siperiassa sekä Kiinan kansanlääkin- nässä. Kansanlääkinnän historia ei tunne mitään Ruusujuuren haittavaikutuksia, toisin sanoen niitä ei ole esiintynyt.
Länsimaissa Ruusujuuren erinomaisuus pääsi välillä unohtumaan. Entisessä Neu- vostoliitossa on tutkittu Ruusujuuren vaikutuksia tieteellisesti erittäin paljon. Muun muassa kasmonautit käyttivät sitä kestääkseen fyysisesti ja henkisesti paremmin ääriolosuhteissa. Neuvostoliiton hajottua yrtti-tietoa Ruusujuuresta levisi Länsi- maihin ja kiinnostuksen kasvu jatkuu yhä.
Rohdostuotteita tehdään juurakosta ja hiusjuurista. Vaikka rosaviinit ovat päätekijöitä terveysvaikutuksissa, niin muutkin aineet ovat tärkeitä. Esim. yli 4000 erilaista flavonoidia on yleensä löydetty ja tunnistettu. Flavonoidien on tutkittu torjuvan viruksia, allergioita, veren hiutaloitumista, tuleh- duksia, kasvaimia ja solujen härskiintymistä (antioksidantti). Solujen härskiintymi- nen liitetään yhteen esim. syöpään, vanhenemiseen, valtimonkovettumaan, sydämen vajaatoimintavammoihin, tulehduksiin ja hermoston heikkenemiseen (Parkinsonin ja Alzheimerin taudit).
Sen terveysvaikutuksina on mainittu eri julkaisuissa muun muassa:
Ruusujuuren käyttö ei aiheuta mitään riippuvuutta. Turvallista käyttää. Ruusujuuren pitkäaikaisenkaan säännöllisen käytönkään ei ole tutkimusten mukaan todettu aiheuttavan mitään haittavaikutuksia.