Omega

>Omega kuva

Marjojen siemenöljyjä, tyrni ja mustaherukka, Pohjois-Atlantin lohien rasvahappoja sekä elinvoimaisia yrttejä ruusujuuri ja rosmariini. Rasvahappojen on tutkimuksissa todettu vahvistavan niveltemme kuntoa, lieventävän tulehdustiloja, rakentavan solupintoja ja pitävän verenkiertomme puhtaana. Tässä on tosi hyvä Omega valmiste Suomesta, Suomalaiset yliopistot ovat olleet kehittämässä tätä tuotetta.

Tästä tuotteesta minulla on henkilökohtaisesti myös tosi hyviä kokemuksia kerron… Minulla todettiin 2005 pahat nivelrikot polvissani, niitä molempia on leikattu ja polvilumpiot on menneet usein paikoiltaan. Lääkärit eivät voineet näille enää mitään. Olin sairauslomalla 2007 vuoteen saakka, en pystynyt kävelemään kuin n. kilometrin, kun polviini alkoi koskea ja pistää. Täällä Kajaanissa oli Medilife biolääketieteen klinikalta luento marraskuussa 2006. Siellä kysyin Benkt Keviniltä neuvoa ja näytin magneettikuvat polvistani. Hän kauhisteli kuinka noin nuorella voi olla tuollaiset polvet. Sain häneltä neuvoksi alkaa käyttää Ecoway tuotteita esim. kaksinkertaisen annoksen omegaa eli 4 tablettia päivässä, spiruliinaa, nonia ja muutamia tuotteita luontaistuotekaupasta. Jo kahden kuukauden jälkeen aloin huomata eroa polvissani, ne ei olleet niin kipeät ja olin pystynyt kävelemään jo vähän pitempiä matkoja. Nyt pystyn jopa kävelemään jopa 8 km lenkin päivässä ja olen ruvennut liikkumaan päivittäin. Olen todella tyytyväinen ja kerron mielelläni tästä muillekin, kysy jos sinulla samanlaisia ongelmia autan mielelläni. Minulla on laskenut myös kolesteroli arvot ja verenpainelääkkeestä olen päässyt eroon…

  • 26€ 30 kpl
  • 43€ 80kpl kanta-asiakkaana

Palaa takaisin selaamaan tuotteita >>